Keskusta Heinolassa

Me haluamme yhdessä rakentaa Heinolaa, jossa jokaisella on otolliset olosuhteet asua, elää, tehdä töitä ja yrittää myös tulevaisuudessa.

Yhteystiedot

Puheenjohtaja:

Timo Virtanen
Myllypolku 11
19210 Lusi
puh: 0400 358 822
timo.virtanen@heinola.fi

Sihteeri:
Pekka Kantanen
Keroniemi 22a
19210 Lusi
puh: 050 400 2220
luomu56@gmail.com

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:22850 kpl

Tällä sivulla Itä-Hämeen päivän vieraskirjoituksia
vuodesta 2012 lähtien

Tulevaisuuden kaupunki Heinolan Kuntavaalit 2017

“Aika entinen ei enää palaa eikä kaupunki jatkossa ole enää entisensä” Muun muassa tällaisia lausahduksia on ollut nähtävissä ja kuultavissa vaalikeskustelun yhteydessä Heinolassa. Nämä ilmaisut osoittavat selkeästi, että ollaan arkielämän kylmien tosiasioiden kanssa tekemisissä. Vaikka sosiaalitoimen ja terveydenhuollon integraatiotakaan ei olisi synnytetty katkeamattomine hoitoketjuineen ja kansalaisten valinnanvapauksineen, olisi kuntien rooli lähivuosina joka tapauksessa muuttunut hyvinvointiyhteiskunnan uusien taloudellisten ja toiminnallisten paineiden johdosta. Kuntalaisten tarpeet ovat muuttuneet ja Heinolan kaupunginkin tulee pysyä mukana muutoksien virrassa. Digitalisaatio on jo nyt muuttanut merkittävästi palveluiden tuottamista ja kansalaisosallistuminen on koulutustason nousun myötä tuonut kuntaorganisaatioillekin uusia ja ennen käyttämättömiä toimintamuotoja. Ja selvää on joka tapauksessa, ettei tulevaisuuden kunnassa kuntaorganisaatio itse tuota tai edes järjestä kaikkia eri-ikäisten kuntalaisten elämänsä eri vaiheissa tarvitsemia palveluita.

Vallitsevana suuntauksena korostuu demokratiaan olennaisena sisältönä kuuluva yhteisöllinen toiminta, jossa Heinolan kaupungissakin ovat mukana julkinen puoli, yksityiset pk-yritykset, erilaiset 3. sektorin toimijat(asukasyhdistykset, kyläyhdistykset, vapaa-ajan asukkaiden yhdistykset tai palvelujärjestöt sekä mm. ihmisten terveyteen, sosiaalisiin tarpeisiin tai kunnonylläpitoon tai liikkumiseen liittyvät vapaaehtoistoimijat) sekä erilaisten palveluiden tuottamiseen perustetut osustoiminnalliset yhteisöt.

Asian tiivistettynä ilmaisten voi sanoa, että tulevaisuuden Heinolan kaupunginvaltuuston tehtävänä on osoittaa riittävä resursointi niin talouteen kuin henkilöstöön nykyaikaisesti johdetun osaavan henkilöstö- ja luottamushenkilöorganisaation saattamiseksi sellaiseen “iskuun”, että kaupungin strategiassa vahvistetut tavoitteet kyetään saavuttaa. Avaintehtävät tulevat olemaan: kaupunkilaisten hyvinvointi ja turvallisuus, opetuksen ja sivistyksen merkityksen oivaltaminen, osallisuus ja yhteisöllisyys, elinvoima (työllisyys, yrittäminen), elinympäristö, itsehallinto, kehittäminen ja kumppanuus. Tavoitteiden toteuttamiseksi on löydettävä keinovalikoimaa arkisista asioista ja paikallisuudesta.Yhtenä tähdellisimpänä asiana on parantaa kaupungin hankintaosaamista (sanalla sanoen;ostamista), jotta saadaan yksityisen yritystoiminnan ratkaisuvaihtoehdot käyttöön.

Toteuva sote-ratkaisu vie Heinolan taloudesta mukanaan 12,47 prosenttiyksikköä kunnallisesta veroprosentista, jolloin kaupungille suurella todennäköisyydellä tulee paineita selviytyä sen vastuulle jäävien palveluiden tuottamisessa/järjestämisessä niin käyttötalouden kuin välttämättömän uudisrakentamisen sekä korjausinvestointivajeen rahoittamiseksi. Hyvällä suunnittelulla ja ennakkon varautumalla, mm. rahastoinnin tuottojen avulla on kuitenkin mahdollista selviytyä olemassa olevista haasteista menestyksellisesti. Parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaansaaminen edellyttää kaupungin toiminnan tehokkuuden nostamista, työllisyystilanteen parantamista ja kaupungin vastuulla olevan yritystoiminnan yleisten edellytysten optimaalista hyödyntämistä. Työllisyyden parantuessa ja veropohjan laajetessa syntyy uutta pelivaraa kaupunginkin talouteen, mikä puolestaan mahdollistaa kaupunkilaisten palveluiden säilymisen ja Heinolan kaupungin sloganin mukaisen “ison elämän mahdollisuuden”.

Kuntavaaleissa äänestäminen kannattaa aina, huolenpito tulevaisuudessa edellyttää sitä!

Tässä ajatuksia n. 40 vuotta kuntajohtajana toimineelta “pienen kaupungin” Heinolan kuntavaaliehdokkaalta (kesk, nro 54).

Matti Setälä

Kuntavaalikirjoitus 2017

Näin haluamme vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja arjen turvallisuuteen tulevaisuudessa

Keskusta on asettanut kotikaupungissamme Heinolassa 13 ehdokasta vuoden 2017 kuntavaaleissa. Tavoitteena on saada äänestäjien antamalla tuella uuden kaupunginvaltuuston jäseniksi vahva joukkue osaamista ja kokonaisnäkemystä omaavia valtuutettuja, jotka kykenevät yhteistyöhön kaupungin strategian mukaisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Tämän hyväksytyn ”pelikirjan” mukaisesti haluamme olla yhdessä ammattitaitoisen operatiivisen henkilöstöorganisaation kanssa luottamushenkilöinä etsimässä kaupunkilaisten tarpeisiin vastaavia palveluita, löytämässä keinoja erilaisiin haasteisiin vastaamiseen ja olla tekemässä vaikuttavuusarviointeihin perustuvia päätöksiä, joiden yhteydessä on otettu huomioon taloudellisten seikkojen ohella ekologiset, eettiset ja esteettisetkin näkökulmat.

Kuntavaaliehdokkaina me myönnämme, että yhteiskunnan muutosvauhti on digitalisoitumisen, elinkeinorakenteen muutoksen ja yhteisöllisyydenkin uusien muotojen johdosta varsin konstikas. Meidän on oltava riittävän vahvoja joutuessamme toteamaan, että on asioita, joita emme voi muuttaa. Tärkeää on kuitenkin, että meillä on kaupunkilaisilta saadun valtakirjan jälkeen voimaa muuttaa niitä asioita, jotka ehdottomasti täytyy muuttaa. Ja ennen muuta, meillä tulisi olla tuolloin ennakoivaa viisautta (visioita) erottaa, mitkä asiat kuuluvat kumpaankin edellä mainituista ryhmistä. Jälkiviisaus sen sijaan, jota joskus on kutsuttu viisauden kaikkein jaloimmaksi lajiksi, ei auta oikeudenmukaisten ja tasa-arvoisten palveluiden aikaansaamisessa ja ylläpidossa arjen huolenpitotehtävässä – huomennakaan.

Olemme varmaan kaikki yhtä mieltä siitä, että laadukas varhaiskasvatus on Heinolassakin ykkösasia. Sen on oltava tukemassa lapsen oppimista, kasvamista ja kehitystä. Kaikilla on oltava oikeus varhaiskasvatukseen. Perheillä tulee olla oikeus valita pienten lasten kotona hoitaminen tai päivähoito on turvattava. Perhepäivähoidon tulee olla tulevaisuudessakin yksi varhaiskasvatusta tarjoava hoitomuoto. Päivähoidon joustavauus ja maksujen helpotukset tukevat vanhempien osa-aikatyötä ja edistävät työn vastaanottamista

Peruskoulun osalta edellytetään pätevää henkilöstöä, turvallista mahdollisimman lähellä kotia olevaa oppimisympäristöä ja turvallisia/ terveellisiä tiloja. Koulutilojen osalta Heinolan tilanne ei ole tällä hetkellä edes tyydyttävä ja sama koskee vielä kipeämmin lukion oppilasympäristöä. Keskustan mielestä osittain jo suunnittelussa olevat ratkaisuvaihtoehdot on vietävä toteuttamisasteelle sekä rakennusteknisesti että investointien rahoituksen osalta viivytyksettä. Ja itse toteutuksessa rakennuttamisen ja rakennusurakoinnin käytännön johtovastuu sekä hankintaosaamisen mahdollisuudet hyödynnettävä niin, että paikallisen yritystoiminnalle annetaan tasapuoliset mahdollisuudet olla toteuttamisessa mukana. Ja luonnollisesti paikallinen osaaminen mm. puurakentamisen osalta tulee varteenotettavana vaihtoehtona olla mukana suunnitelmiin ja rakennustapaselostuksiin perustuvissa vaihtoehdoissa toiminnallisinta, terveellisintä, ekologisinta ja taloudellisinta oppimisympäristöä valittaessa. Lukion tilojen osalta on esitettyjen tilojen  monikäyttömahdollisuuksien johdosta huomioitava opetustilojen ohella liikunnan, kulttuurin ja nuorison toiminnoilleen tarvitsevat sisätilat, joiden toteutus on tarkoituksenmukaista myös maakuntauudistuksen jälkeen kaupungin vastuulle jäävän palvelutehtävän toteuttamiseksi ja sote- ratkaisun ennaltaehkäisevään toimintaan luettavien toimien tarvitsemien tilojen aikaansaamiseksi, joissa puitteissa osaltaan 3. sektorin toimijatkin voivat osallistua palveluiden tuottamiseen.

Toisen asteen koulutusta on edelleen kehitettävä siten, että nuoret saavat sen yhteydessä mahdollisimman paljon työelämäyhteyksiä ja opetusjärjestelyillä tulee turvata opiskelijoiden mahdollisuus kaksoistutkinnon suorittamiseen. Samoin tulee edelleen kehittää ammattikoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen yhteistyömuotoja. Heinolan tulee liittyä mukaan syntyvään Lut- korkeakouluun, joka syntyy Lamk:n ja Lappeenrannan teknisen yliopiston yhdistyessä, johon Heinolan kaupungin panoksena tulee sijoittaa osuutenaan vajaan 10 %:n omistusosuutensa Lamk:sta.

 

Terveyden edistäminen on hyvinvoinnin perusta ja huolenpitoa itsestämme ja läheisistämme. Terveysliikunta on eräs tärkeimmistä raskaiden ja kalliiden hoitojen välttämiskeino ja monella tavoin ennaltaehkäisyä antava elämänlaatumme parannuskeino. Neuvolatoiminnan kehittäminen palvelemaan kaikkia ikäryhmiä tuo mukanaan ohjausta oikeisiin ravitsemustottumuksiin, liikuntaan sekä yhteisöllisyyden ja osallisuuden kasvattamiseen työssäkäyvien, työttömien ja ikäihmisten pariin. Hyvin toimivan Heinolan kirjaston ja kirjastoautotoiminnan palveluita tulee edelleen kehittää mm. ikäihmisten älylaitteiden käytön opastamisessa. Kansallisen kaupunkipuisto – statuksen sateenvarjon alla on kehitettävä kevyen liikenteen väyliä, ulkoilureittejä ja lähiliikuntapaikkoja sekä puistojen virkistyskäyttöä, jolloin urheiluseurat, kyläyhdistykset ja esim. Heinolan Latu voivat kaupungin tuella olla toteuttamassa monipuolisia harrastussisältöjä kaupunkilaisille.

Jotta kaupunkiin ja alueelle laajemminkin saadaan lisää yritystoimintaa, turvataan olemassa olevien yritysten mahdollisuudet toimia ja väestöliikkeen kääntämiseksi kasvu-uralle, tarvitaan aktiivista maapolitiikkaa, johon kuuluu osana myös kaavoitussopimusten tekemiset ja Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti toteutettua osallistumis- ja arviointisuunnitelman pohjalle rakentuvan kaavoitusprosessin toteutusta niin yleiskaavoituksen kuin asemakaavoituksen kuin myös maanomistaja-aloitteisen rantakaavoituksen osalta. Tämä vähentää hallinto-oikeudellisten valitusten tarvetta ja nopeuttaa lainvoimaisten kaavojen toteutumista ja asunto- ja yrityskohteiden joutuisaa toteutumista. Tällöin myös kaupungin kunnallisteknisten investointien kustannusten takaisinmaksaminen alkaa nopeammin, samoin kuin käyttökustannusten periminen sekä muiden liittymien toteuttaneiden osalta vastaavasti. Viivytyksettä saadaan toteutettua tarvittavien rakennuslupien rakennusjärjestysten mukaiset myöntämiset ja mahdollisesti tarvittavien ympäristölupien edellyttämät lausunto- ja lupamenettelyt. Elinvoimainen kaupunki tarjoaa vaihtoehtoja asunnonrakentajille ja kannustaa yrityksiä sijoittumaan kaupunkiin tarjoamalla tarpeiden mukaan räätälöityjä puitteita ja yleisiä edellytyksiä, samoin yrityksensä tuntien ja niiden tuottamia palveluita käyttäen, kannustaa olemassa olevia yrityksiä kasvuun ja menestykseen. Heinola on jatkossakin elinvoiman moottori, jonka tärkeimpiä panoksia on laitettava yrittäjyyden ja työllisyyden edistämiseen ja sitä kautta saatava verotuloja, joilla voidaan rahoittaa kaupungin vastuulla olevien palveluiden järjestämistä ja osaksi niiden tuottamista.

Vaikka Heinolan tuloveroprosentti on 20,50, niin erilaisten vähennysten johdosta efektiivinen verotuotto, joka kertyy kaupungin kassaan, on 14,50. Kyseinen luku on kaiken lisäksi viimeisen 5 vuoden aikana pudonnut, veroprosentin ollessa sama 20,50, noin 1 %- yksiköllä. On arvioitu, että sote- ratkaisun myötä kuntien tuloveroprosentteja leikataan 12,3 %- yksiköllä maakunnan järjestämisvastuulle siirtyvien tehtävien osalta, joiden rahoituksesta vastuun ainakin alkuvaiheissa kantaa valtio. Lienee niin, että valtionosuuksia kaupunki saa jonkin verran enemmän suhteessa nykytasoon, mutta yhteisöveron tuotosta katoaa noin kolmannes, jolloin kaupungin taloudellinen asema verotuottojen osalta ei ainakaan parane. Kaupungille tuleva kiinteistöveron tuotto taas puolestaan riippuu kiinteistöjen verotusarvojen muutoksesta ja verohallinnon määrittämien kiinteistöverotuksen kohteiden vahvistettavista alarajoista ja kaupunginvaltuuston vahvistamien veroprosenttien suuruudesta. Joka tapauksessa veropohjaa pitää pystyä laajentamaan, jotta taloudessa vuosikate saadaan pidettyä tasolla, joka tekee mahdolliseksi investointien rahoituksen järkevällä tavalla, jotta poistot kyetään tekemään kirjanpitolainsäädännön edellyttämällä tasolla ja jotta ei kaupungin ja sen konsernin puitteissa velkaannuta tavalla, joka kattamattomien alijäämien johdosta saattaa johtaa kriisikuntamenettelyyn  tai sitä ennen epäterveisiin talouden tasapainottamisohjelmiin tahi palveluiden saneerauksiin, henkilöstön irtisanomisineen ja välttämättömien investointien lykkäyksiin tai toteuttamatta jäämiseen.

 

Heinolan kaupungissa on parannettava ympäristönsä laatua, luotava lisää siihen pohjautuvaa viihtyvyyttä, otettava työllistävä biotalous ja kestävän kehityksen kierrätys entistä laaja-alaisemmin kärkiasioiksi, kun puhutaan metsien, jätteiden, energian tai yleisesti luonnonvarojen käytöstä. Kaupungin on osaltaan hyväksyttävä ilmastonmuutoksen päästövähennystavoitteensa ja laadittava toteuttamisohjelma sen toteuttamiseksi. Koulujen, päiväkotien, vanhustentalojen ja asuntojen rakentamisen osalta on kaupungin asetettava julkiselle puurakentamiselle sekä määrälliset että laadulliset tavoitteet. Lisäämällä puurakentamista ja parantamalla rakentamisen laatua edistetään työllisyyttä (Heinolan työttömyysaste vuonna 2016 keskimäärin 16,1 %), torjutaan kosteus- ja homeongelmia sekä osaltaan torjutaan ilmastonmuutosta.

Kaupunkilaisten osallistuvuutta tulee lisätä esim. olla edesauttamassa kyläyhdistysten ja vapaa-ajanasukkaiden yhdistysten perustamista, kolmannen sektorin ennaltaehkäisevää työtä tekevien toiminnan avustamista ja mm. ottamalla käyttöön työttömien ja maahanmuuttajien asiantuntemuksen heitä koskevien asioiden valmistelussa. Mukaan kaikki ne tahot, joilla voidaan kasvattaa kaupungissa yhteisen hyvän ja yhteisöllisyyden tärkeää merkitystä.

Kauniin kaupungin historian, kulttuurin, ympäristön ja mm. vesistöjen merkitystä ei saa aliarvioida oman väestön viihtyvyyden ja innoituksen näkökulmasta. Olisi suorastaan outoa, jos ei esim. matkailun mielessä annettaisi vastaavien tekijöiden tulla laajempien piirien nähtäviksi ja koettaviksi. Varmuudella voitaisiin todeta, että jopa matkailun tuloa olisi saatavissa laadukkaita palveluita tarjoaville ihmisille, yrityksille tai yhteisöille, kunhan tuotteistus ja tuotekehittely, niihin tarpeellinen koulutus ja markkinointi (tuotteiden ja tuotepakettien myynti) on osaamisella järjestetty/toteutettu. Ei lainkaan olisi poissuljettu, että esim. Vierumäen urheiluopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä voitaisiin kehittää kiinnostavia konsepteja ja Lahti Regioniin liittymällä saataisiin kansainvälisetkin (Venäjä, Aasia) tahot kiinnostumaan Heinolasta ja laajemmin Päijät-Hämeestä. Monet alueet ovat onnistuneet ja saavat merkittäviä työllisyys- ja tulovaikutuksia tehtyjen vaikuttavuusselvitysten perusteella. Ei Lappi ole ainoa, mutta se on todella hyvä esimerkki pitkäjänteisestä ja aidosta alueen yhteisestä matkailutyöstä ja panostuksesta edellytysten luomiseksi maailman kasvavimman teollisuudenhaaran eli matkailun arvon ymmärtämisessä.

 

Tässä lyhyesti keskustan ajatuksia seuraavalle muutoksen valtuustokaudelle – Sisulla ja Sydämellä Heinola kuntoon, Hyvinvointi tehdään Yhdessä!

 

MIELIPITEEN JA SANANVAPAUS VAI EI?

 

Sanan- ja mielipiteen vapautta on pidetty meillä tärkeänä arvona. Tässä suhteessa olin hyvin yllättynyt siitä vastaanotosta, joka Suomen mediassa nousi tasavallan presidentti Sauli Niinistön uuden vuoden puheesta. Sinänsä oli oikein hyvä, että puhe sai aikaa keskustelua, sillä ikävintä olisi, jos puhe ei olisi saanut mitään reaktiota aikaan. Kuten monet aiemmat edeltäjänsä myös Sauli Niinistö toivotti puheensa päätteeksi kansalaisille Jumalan siunausta. Monelle suomalaiselle noihin sanoihin kiteytyi puheen arvokkain anti, mutta jotakin nuo sanat näyttävät ärsyttävän. Miksi? Voiko ärsyyntymiselle olla riittävät perusteet siinä, että joidenkin kuulijoiden arvomaailmat pohjautuvat toisiin arvoihin, ja tulisiko tällaisesta seikasta johtuen puhujan pidättäytyä jatkossa omien arvojensa mukaisista toivotuksista?
Mietitäänpä ensin asiaa puhujan näkökulmasta. Käyttäessään tällaista toivotusta, hänen tarkoituksenaan on yleensä halu toivottaa jotakin sellaista, jonka uskoo olevan kaikkein parhainta. Toivottajalla on käsitys, että on olemassa jotakin ihmistä suurempaa, jonka varassa voidaan elää turvallisesti ja jonka varaan voi kaiken jättää.
Tämä sama ilmiö näkyy myös eri kulttuureissa hyvin voimakkaasti. Ei tarvitse kuin matkata jonkin muslimimaan lentoyhtiön koneella, kun törmää Koraanista luettaviin rukouksiin ennen matkalle lähtöä. Ne kuuluvat kaikille kovaäänisten kautta, halusipa sitä tai ei. Kysymys on kulttuurista, ja uskonto on yksi näkyvä osa sitä, ei mikään erillinen saareke.
Takaisin kuitenkin Suomeen, kotimaahamme jossa valtiolla ja kirkolla on vielä lujat keskinäiset siteet. Tämäkin kulttuurillinen tosiasia huomioiden on hyvin luonnollista, että tasavallan presidentti toivottaa siunausta kansalaisille. Suurin osa kansalaisistamme kuuluu edelleen Suomen luterilaiseen kirkkoon. Kirkon rooli on keskeinen Suomen kansan elämässä ja myös valtiollisessa toiminnassa, josta esimerkkinä valtiopäivien avajaisjumalanpalvelus ja itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus. Kirkon uskon ja opetuksen ytimessä on käsitys, että juuri Jumalan siunaus on hyvinvointimme perustus. Myös muihin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvat kokevat siunauksen toivotuksen yhtä myönteisenä. Siunauksen toivottaminen on merkityksellinen asia kristittyjen lisäksi myös juutalaisille ja muslimeille.
Presidentin siunaustoivotus on siis hyvin linjassa sen kanssa mitä kansalaiset ajattelevat. Se on osa suomalaista tapakulttuuria samoin kuin rukous kuuluu asiaan muslimimaissa lentokoneen lähtiessä tai päivittäin mediassa ja johtajien puheissa ja työpaikoilla.

Meidän tulee ymmärtää ja suvaita toisiamme ja arvostaa myös omaa kulttuuriamme.

Olin hyvin yllättynyt siitä suvaitsemattomasta ja omaa kulttuuriamme hyvin huonosti tuntevasta kirjoittelusta, jota varsin laajalti esiintyi uuden vuoden puheen jälkeen. Minusta olisi nyt erittäin tärkeää, että perusoikeuksiimme kuuluvat asiat kuten sanan- ja mielipiteen vapaus voisivat olla entistä keskeisemmällä sijalla yhteiskunnassamme.
Meidän tulee ymmärtää ja suvaita toisiamme ja arvostaa myös omaa kulttuuriamme. Sekin tosiasia on hyvä muistaa, että tämä suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu kristinuskon arvojen ja perinteen varaan.

Hannu Takkula
Kirjoittaja on keskustalainen europarlamentaarikko.

*****

 

VÄLITTÄMINEN ON PIENESTÄ KIINNI

Hyvin usein oleskeluyhteiskunnassamme on nostettu esiin välittämisen kulttuuri.  Aiemmin olen ajatellut, että me suomalaiset nyt satumme olemaan hieman jurompia yksilöitä.
Ei puhuta tai pusata, mutta tiukan paikan tullen kaveria ei kuitenkaan jätetä. Nyt viimeisten kuukausien aikana omat ajatukseni välittämisen kulttuurista suomalaisessa yhteiskunnassa on rapistunut, tai oikeastaan paremminkin rapautunut.
Välittämisen ei tarvitse olla isokaan teko. Kun entisen kollegan kanssa tapasimme kadulla sairaskohtauksen saaneen nuoren tytön, niin olimme ensimmäiset ihmiset puoleen tuntiin, jotka edes pysähtyivät kysymään hänen vointiaan rautatieaseman edustalla. Varmasti kymmeniä, jopa sata ihmistä olivat vain kävelleet ohi. En itsekään ole aina enkeli tässä välittämisessä. On päiviä, milloin loikin kiireisenä palaverista toiseen. Mietin, että toivottavasti joku auttaa tuon mummon kadun yli tai kysyy tuolta melkein sammuneelta, onko kaikki kunnossa.

Onko niin, ettemme jaksa välittää muista ihmisistä kuin aivan läheisistämme? Jotkut eivät välitä edes lähimmistäkään. Siitä kertovat karut luvut lastensuojelussa ja vanhusten kokemasta yksinäisyydestä. Ojennammeko kätemme, kun toinen sitä tarvitsee? Vai käännämmekö katseemme toiseen suuntaan ja oletamme jonkun toisen huolehtivan? Olemmeko ulkoistaneet kunnille kokonaisvastuun välittämisestä? Hyvin useinhan kuuluu sanonta, että siitähän me veromme maksammekin ja vaadimme hanakasti erinäisiä palveluita. Pitäisikö ehkä välillä miettiä miten minä voisin muuten kantaa oman korteni kekoon?

Onko sukupolvestani omaishoitajiksi?

Meillähän varsinkin vanhustenhoito on suurilta osin ulkoistettu kunnille ja yrityksille.  Kunnat kilpailuttavat palvelujen tarjoajat. Lehdistä olemme saaneet lukea, että osalla palveluntuottajista on ollut vain ja ainoastaan puhdas bisnes mielessä vanhustenhoidossa. Suomessa on arviolta noin 60 000 omaishoitajaa, jotka hoitavat lapsiaan, puolisojaan, vanhempiaan tai isovanhempiaan. Omaishoitajat tekevät läheistensä parissa hoitotyötä suurella sydämellä. Tietystikään kaikilla ei ole mahdollisuutta oman elämäntilanteen takia olla omaishoitajina. Mitä sitten, kun suuret ikäluokat ikääntyvät entisestään, niin onko sukupolvestani omaishoitajiksi?
 Keskustellessani ulkomaalaisten ystävien kanssa he kovasti ihmettelevät, miten Suomessa omat perheet eivät hoida vanhuksiansa. Yritä siinä selittää nepalilaiselle, että meillä kaikki käyvät töissä. Myös äiditkin, asutaan hyvin kaukana isovanhemmista ja usein pienissä asunnoissa. Kun tasan tarkkaan tiedän, että Nepalissa koko suku voi asua yhden katon alla ja lapsetkin osallistuvat töiden tekemiseen.
Uuden vuoden lupaukset ovat hyvin usein jo tässä vaiheessa vuotta rikottu. Jos kuitenkin muistaisimme välittää läheisistämme ja myös tuntemattomista. Seuraavalla kerralla pysähdyn hetkeksi ja näytän, että välitän. Asennemuutosta tarvitaan nyt jos koskaan yhteiskunnassamme. Välittämistä ei pidä ulkoistaa!

Tarja Anttonen
Kirjoittaja on yhteisöpedagogi (amk) ja heinolalainen kaupunginvaltuutettu (kesk.)

 

*****

 

ARVOKKUUTTA, PAREMPAA ARKEA JA DESIMAALINUJAKOINTIA

 

Meillä on sukupolvien välinen lupaus: jokaisella on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ja turvalliseen ikääntymiseen. Ikäihmisten palvelujen tarve kasvaa. Niiden kysyntä monimuotoistuu. suomella pitää olla kirkkaana määränpäänä ratkaisu, miten haasteeseen vastataan. Pitkään odotetun vanhuuspalvelulain tarkoitus ja tavoitteet ovat hyviä. Ihmisen on saatava asua ja elää kotonaan niin pitkään kuin on mahdollista. laitoshoitoa tulee olla tarjolla silloin kun lääketieteellisillä perusteilla se on välttämätöntä.
Kotona asumista on tuettava kotiin vietävillä palveluilla. Toimintakyvyn ylläpitäminen on keskiössä. Palvelusopimus pitää laatia ja siitä seuraavat päätökset tarvittavista palveluista pitää tehdä. Vastuuhoitaja pitää nimetä. Ammattitaitoa ja erilaista osaamista tulee vahvistaa. Kuntien tulee toimia nykyistä suunnitelmallisemmin. Vanhusneuvostoille tulee merkitys.

Suurin huomio lain valmistelun yhteydessä kiinnittyi siihen, miten monta hoitajaa pitää olla laitoshoidon yksiköissä. Pitkän kiistelyn jälkeen lakiluonnokseen kirjattiin asetuksenantovaltuus, joka olisi muuttunut lainsäädännöksi 2014 mikäli ei jokaisessa vanhuspalvelujen yksikössä olisi täyttynyt tilanne, missä olisi viisi hoitajaa kymmentä hoidettavaa kohti.
Tämä poliittinen kompromissi oli perustuslain vastainen. Joko mitoitus olisi pitänyt kirjoittaa lakiin tai jättää kokonaan pois. Hallituspuolueiden pitkäaikainen kiista sai ratkaisun, että asetuksenantovaltuus poistettiin. Ratkaisu oli toivomusponsi valiokunnan mietintöön samasta asiasta.

Ennustan, että menneiden kuukausien tapahtumat eivät olleet viimeinen piste tässä asiassa. Desimaalinujakointi jatkunee. Periaatteellisen tuntuiset näkemyserot ovat siksi suuria. Voi käydä myös niin, että koko ratkaisu siirtyy seuraavalle hallitukselle. Toivomusponnesta päätökseksi kun on matkaa.
Voimaantulossa oleva laki on raamin luonteinen. Parhaimmillaan aikaansaadaan suuri muutos. Huonoimmillaan mikään ei muutu. Kyse on myös asenteista ja halusta. Toisaalta kyse on siitä, että mitkään rahat ei tule riittämään, ellei lain tarkoittamaa kotona-asumisen tukemista laiteta voimaan täysimääräisesti.

Aina kaikkea ei ratkaista rahalla, mutta tämän mittaluokan kokonaisuudessa raha on keskeinen tekijä. Sitä olisi yksinkertaisesti varattava riittävästi lain toteuttamiseen. Tällä vaalikaudella valtio vie kunnilta 3,4 miljardia euroa. Ensi vuonna kunnilta leikataan valtionosuuksista hieman yli 800 miljoonaa euroa. Samanaikaisesti vanhuspalvelulakiin ollaan antamassa ns korvamerkitsemättömiä eli ao lakiin suoraan kohdentamattomia uusia euroja vuositasolla 82 vuonna 2015.

Tarvitsemme monipuolisia ja monenlaisia palveluja.

Tarvitsemme monipuolisia ja monenlaisia palveluja. Palveluja, joita viedään ikäihmiselle kotiin, ympärivuorokautista hyvää hoitoa ja hoivaa, sekä ja ennen kaikkea omaishoitoa. Erilaisissa elämäntilanteissa tulee olla tarjolla erilaisia vaihtoehtoja. Omaishoitajien aseman parantamisessa tulee ottaa askel eteenpäin. Tuen myöntämisperusteet tulee saada yhdenmukaisiksi koko maassa.
On kyse siitä, millä tavoilla ja keinoilla turvaamme inhimillisen vanhuuden ja toisaalta huolehdimme siitä, että kyetään tuottamaan kestävällä tavalla. Ikäihmisellä on oikeus päättää itsenäisesti omaan elämäänsä ja hoivaan liittyvissä asioissa. Hyväkään laki ei korvaa aitoa välittämistä ja huolenpitoa. Vanhuspalvelulaki on hyvä mahdollisuus parantaa ikääntyvän väestön palvelujen nykytilaa. Aika näyttää ulottuuko lain perusteluihinkin kirjattu ikääntyvän väestö arvostus myös desimaalinujakointia käyviin päätöksentekijöihin saakka. Toivottavasti!

Juha Rehula
Kirjoittaja on hollolalainen kansanedustaja (kesk)

 

*****

 

ISÄNMAAN ASIALLA

 

Suomen itsenäisyyspäivää on taas juhlittu näyttävin menoin. Juhlinta huipentuu presidentin linnassa järjestettävään Itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoon. Linnan juhla on valitettavasti menettänyt, osin median luoman kiinnostuksen, alkuperäistä tarkoitustaan. Itsenäisyyden juhlinnasta on tullut pukugaala, jossa itsenäisyyden arvon määrittäminen jää paljolti kangasten ja kaulusten varjoon. Vauraiden rauhan vuosien myötä asiat ovat saaneet merkityksiä, jotka eivät aina tee oikeutta niille uhrauksille, joiden kautta kansallinen itsenäisyys on saavutettu.
Tänäkin itsenäisyyspäivänä useissa tilaisuuksissa on tarkasteltu vielä varsin nuoren Suomen syntyä. On hyvä pitää muistissa kansallinen historia ja se, miten nyt olemassa olevaan tilanteeseen on tultu. Monet asiat tunnutaan ottavan itsestäänselvyyksinä, ja se vuosikymmenten työ, mikä niihin liittyy, leikkaantuu kapeaksi kuvaksi todellisuudesta. Siksi on hyvä pysähtyä miettimään, mistä kaikesta on kysymys, kun juhlimme itsenäisyyttämme.

Päätöksentekijänä minua on puhutellut aikaisempien päätöksentekijöiden työ isänmaamme parhaaksi. Olen ajatellut niitä miehiä ja naisia, jotka olivat vastuullisilla paikoilla itsenäisyytemme vaikeimpina aikoina, toisen maailman sodan aikana ja jälkeen. Rauhan koittaessa heillä oli edessään iso urakka Suomen jälleenrakentamiseksi.  Suomea koetelleet lamat tai nyt käsissämme oleva taloudellinen taantuma ovat noihin vuosiin verrattuna pieniä vastoinkäymisiä. 1940-luvun poliitikot joutuivat rakentamaan maata vaikeissa olosuhteissa. BKT oli pahasti miinusmerkkinen. Ulkomaanvelka, joka muodostui pääosin sotakorvauksista, oli valtavan suuri. Asutettavana oli puoli miljoonaa ihmistä ns. luovutetuilta alueilta. Kymmeniä tuhansia parhaassa työiässä olevia miehiä oli kaatunut rintamalla. Kyliä ja kaupunkeja oli poltettu sekä teitä ja muuta infrastruktuuria pommituksin hajotettu.

Tulevaisuuden sukupolvet ansaitsivat meiltä perinnöksi hyvin hoidetun isänmaan.

Ihailtavan suurta oli se, ettei sotien jälkeinen päätöksentekijöiden joukko jäänyt valittamaan ja voivottelemaan. He olivat valmiita tulevaisuuden rakentamiseen, investointeihin jotka olivat elintärkeitä pienelle kansakunnalle, ja jotka ajan myötä maksoivat itsensä takaisin. Syntyi lainsäädäntö, joka turvasi Suomen aseman maailman kehittyneiden kansakuntien joukossa. Päätöksentekijöillä oli selkeä ajatus sivistyksen merkityksestä. Niinpä kansakoulut nousivat nopeasti eri puolille Suomea, pienimpiä kyliä myöten.
Myös hyvinvoinnin merkitys nähtiin laajasti ja terveydenhuoltoon satsattiin. Myös ihmisten mahdollisuuteen saada ehyt ja turvallinen vanhuus haluttiin sijoittaa. Syntyi kansaneläkejärjestelmä. Kaikki nämä päätökset syntyivät aikana, jolloin Suomi oli köyhempi kuin koskaan.
Kun katsomme menneiden sukupolvien ja päätöksentekijöiden työtä, voimme vain toivoa, että pitkän aikavälin tavoitteita asettava ja yhteistä hyvää kestävästi rakentava politiikka voisi palata takaisin yhteiskuntamme eteenpäin vieväksi arvoksi. Kun politiikan eli päätöksenteon tulisi olla tulevaisuuden rakentamista, siitä on ajassamme tullut pitkälti ajautumisen hallinnointia. Politiikka kuohuu iltapäivälehtien lööpeissä ja kauaskantoiset ratkaisut, joita ajassamme kipeästi tarvittaisiin, saavat odottaa. Välillä tuntuu, että myönteisen julkisuuden saaminen ja television viihdeohjelmiin pääseminen ovat tulleet monille poliitikoille tärkeämmiksi kuin tulevaisuuden päätösten tekeminen.
Tästä syystä myös politiikan rintamalle tarvittaisiin uudistunutta ”talvisodan henkeä”, joka loisi uskallusta tarttua kiinni ajan haasteisiin. Mahdollisuuksia Suomen edelleen rakentamiseen on paljon, mutta onko näkyä ja tahtoa? Toivottavasti on, sillä tulevaisuuden sukupolvet ansaitsisivat meiltä perinnöksi hyvin hoidetun isänmaan.

Hannu Takkula
Kirjoittaja on keskustalainen europarlamentaarikko

 

*****

TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA HYSSYTELLÄÄN

 

Kun lasta kiusataan koulussa, niin vanhemmat ja opettajat ottavat asian käsittelyyn. Opetamme tulevaa sukupolvea kiusaamisen nollatoleranssiin. Miten sitten käy, kun lapsesta kasvaa aikuinen ja hän menee töihin? Toteutuuko nollatoleranssi työpaikoilla?
Aikuisetkaan eivät voi valita omia työkavereitaan tai pomoja. Kaikkien kanssa pitäisi tulla toimeen ja töitä pitäisi tehdä. Hyvin usein työpaikoilla ilmapiiri voi olla erittäin huono, kemiat eivät toimi, työntekijöillä on eri oikeudet ja voidaan puhua suoraan kiusaamisesta.

Kun aikuinen joutuu kiusaamisen kohteeksi, niin on hyvin vaikea saada apua ongelmaansa. Kenelle kerto, kun usein voi saada tämän jälkeen lokakasan niskaansa? Ottaako asian puheeksi, antaako asioiden olla vai alkaako tietoisesti hakeutumaan toisiin työtehtäviin?
Työpaikkakiusaamista hyssytellään, kun asiaan pitäisi puuttua samoin tavoin kuin koulukiusaamiseen. Vaikeaksi asian tekee se, että usein jokainen työyhteisön jäsen kokee työilmapiirin erilaiseksi. Jotain on kyllä todella aina työpaikalla vialla, jos joudutaan edes miettimään työilmapiiriä tai sairauspoissaolot lisääntyvät. Kun luottamusmiehet, työsuojelupiirit, poliisi tai käräjäoikeus ratkovat työpaikan henkilöstösuhteista, ollaan kaukana normityöpäivästä.
Kovin kaukaa meidän ei tarvitse Heinolassakaan etsiä esimerkkiä tulehtuneesta ilmapiiristä työyhteisössä. Olemme saaneet viime viikkoina lukea, että oman kaupungin henkilöstö kokee työilmapiirinsä erittäin huonoksi. Työpahoinvointi on iskenyt tornadon lailla Rauhankadulle ja on selvää, että tämä vaikuttaa myös kaikkien työn tekemiseen. Saamme lukea puolesta ja vastaan kirjelmöintiä, mutta tosiasia on se, ettei hetkeen kaupungintalon 3.kerroksessa ole varmastikaan tehty töitä täydellä teholla. Kun ei itse työskentele kaupungintalolla, on vaikeaa tietää millaista oikeasti elo on Rauhankadulla. Ainoastaan sen, että jotain on pielessä!
Vaikka asiat selvitetään, työilmapiirin tulehtuminen ja leireihin jakaantuminen vaikuttaa työn tekemiseen. Myöskin imagollisesti Heinolan kaupunki ei ole hetkeen houkutteleva työnantajana.

Tässä ei auta nyt syytellä, vaan ratkoa asiat faktaperustein.

Nyt pitäisi herätä siihen, että tehtäisiin koko kaupungin henkilöstöä koskeva ilmapiiritutkimus. Selvitettäisiin asiat perin pohjin ja katsottaisiin eri tulosalueilta, miten työntekijät kokevat oman työntekonsa.
Tässä ei auta nyt syytellä, vaan ratkoa asiat faktaperustein. Poppakonstit tai maton alle lakaisut eivät auta, vaan tarvitaan keinoja siihen, miten työelämä voi palautua normaaliksi kaupungintalolla. Ihan hetkeen se ei kylläkään tule palautumaan tuollaisen tornadon jälkeen, mutta jostain on aloitettava. Saksalan seikkailukeskuksen ryhmäyttämistä kaivataan ja kovasti nyt kaupungintalolle!
 Me päättäjäthän olemme viime kädessä vastuussa siitä, että kaupungin henkilöstö voi hyvin! Sitä vartenhan meidät on valittu luottamushenkilöiksi. Meidän on muistettava antaa tälle työhyvinvoinnille tiukassa taloustilanteessakin euroja. Kunta voi hyvin, kun työntekijätkin voivat. Omalta kohdaltani työ jatkuu Heinolassa valtuutettuna, kiitos luottamuksesta!

Tarja Anttonen
Kirjoittaja on yhteisöpedagogi (amk) ja heinolalainen kaupunginvaltuutettu (kesk)
 

*****

SUOMEEN TARVITAAN LIIKENNEINVESTOINTEJA VARTEN ERILLINEN RAHASTO

 

Isot liikennehankkeet vaativat erityistä pitkäjänteisyyttä. ne ovat myös kaiken elinkeinotoiminnan ja yrittäjyyden perusteista tärkeimpiä.
Nykyinen tapa toteuttaa näitä hankkeita valtion budjetin kautta suoraan on saanut aikaan tempoilua ja epätietoisuutta.
Tämä ongelma on nyt korostunut, koska nykyinen hallitus on romuttanut liikennepoliittisissa selonteoissa sovittujen hankkeiden toteuttamisen järjestyksen.
Vallitseva rahoitusjärjestelmä on myös johtanut siihen, että teiden kunnossapidon rahoitus on täysin riittämätön. varsinkin alempiasteisen tiestön kunto rapistuu ja pahimmillaan korjaamisen sijaan päällysteitä kuoritaan pois.
Näistä syistä tällaiset isot hankkeet kannattaa siirtää erilliseen rahastoon. Sitä varten on syytä perustaa ”Infra Oy”

Tarvitsemme myös välttämättä uusia kotimaisia investointeja, jotta pystymme kuromaan meidän vaihtotaseemme taas ylijäämäiseksi. Suomi saa nykyisellään lainaa miinuskorolla, koska korkotasomme on matalampi kuin inflaatio.
Tämä tilanne kannattaa käyttää hyväksi ja vauhdittaa tärkeitä infrahankkeitamme ja näin edistää työllisyyttä ja yritysten toimintamahdollisuuksia ja talouskasvua.
Infra Oy myös jättäisi enemmän varoja budjettiin tiestön kunnossapitoa varten, koska isot hankkeet rahoitettaisiin erillisen rahaston kautta.

Vallitseva rahoitusjärjestelmä on myös johtanut siihen, että teiden kunnossapidon rahoitus on täysin riittämätön.

Meidän alempiasteinen tiestömme on paikoitellen todella surkeassa kunnossa ja yksityisteitä on nykyhallitus niistänyt melkein kaikki valtion rahat. Tämä kehitys uhkaa erityisesti maaseudun yrityksiä ja maa- ja metsätalouden toimintamahdollisuuksia. Tämä tilanteessa, jossa haluamme lisätä uusiutuvien luonnonvarojemme käyttöä.
Toiminta on ollut monelta osin täysin päinvastaista, on suoranaisesti estetty maaseudun ja vihreäntalouden investointeja ja kehittymistä.

Nopeimmin pystymme korjaamaan vaihtotaseemme vajetta lisäämällä merkittävästi kotimaisen uusiutuvan energian käyttöä. Sitä varten tarvitsemme kunnon tiet ja liikenneyhteydet kaikkialle maahan ja Infra Oy:n perustamisen.
Meidän on syytä satsata nykyistä enemmän näihin elämisen ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin ja saada sitä kautta talouteen kasvua.

Jari Leppä
Kirjoittaja on pertunmaalainen kansanedustaja (kesk) ja maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja

 

***** 

UUTTA KOHDEN

 

Kunnallisvaalit ovat takana ja katseet kääntyvät uuteen valtuustokauteen. Selvää kaikille on se, että ja vyönkiristystä on luvassa. Kun katsotaan Suomen kuntien taloutta, joka rakentuu pääosin kunnallisverojen tuotosta sekä valtionosuuksista, niin molempiin tulonlähteisiin on viime aikoina kohdistunut miinusmerkkisiä odotuksia. Näin ollen talouden kasvun varaan ei juurikaan pystytä rakentamaan seuraavaa neljää kunnallistalouden vuotta. Nyt valitut valtuustot tulevat olemaan ”vastuuvaltuustoja”, joiden tehtävänä on korjata taloutta ja miettiä palvelujen laatua ja suuntaa.
En väitä, että edelliset valtuustot olisivat olleet vastuuttomia, vaikka monelta osin velkaantumiskehitys on ollutkin voimakasta kunnissamme. Tämä ilmiö ei rajoitu yksin kuntiin, vaan koko Suomi velkaantuu tällä hetkellä miljoonan euron tuntivauhdilla. Se kertoo meille, että tässä taloudellisessa taantumassa me ”syömme” tai kulutamme enemmän kuin tienaamme. Vanha ajatus siitä, että pitäisi elää ”suu säkkiä myöten” eli olemassa olevien tulojen varassa, on viisautta mielestäni tänäkin päivänä. Tässä tilanteessa joudumme miettimään sitä, mistä päästä hyvinvointi-Suomen palveluja voidaan purkaa niin, etteivät kansalaisten kannalta tärkeimmät palvelut vaarannu.

Vauraiden ja velaksi elettyjen vuosien jälkeen ei ole helppoa istua kunnanvaltuuston tai hallituksen pöytään ja alkaa miettimään olemassa olevien rakenteiden tai järjestelmien keventämistä. Tämä on kuitenkin tehtävä tulevien sukupolvien tähden.
Ei voi olla niin, että me elämme lastemme kukkarolla. Kreikan, Espanjan ja Italian esimerkkien pitäisi herättää. Sen vuoksi on parempi pieni kiristys kuin vuosien päässä odottava iso pudotus. Tässä kohden päätöksentekijöiden arvot joutuvat koetukselle: mistä ja miten on varaa nipistää niin, että tulevaisuuden kasvun avaimet eivät vaarannu?
Itse koen niin, että tällaisen taloudellisen taantuman aikana on erityisen tärkeää tehdä ratkaisuja, jotka kantavat pitkällä aikavälillä. Yksi tällainen on lisäpanostus koulutukseen. Taloudellisen taantuman hellitettyä työmarkkinat tarvitsevat enemmän hyvää ja koulutettua työvoimaa. Koulutukseen on tällä hetkellä EU:n jäsenmaista todella panostamassa vain Puola ja Liettua. Molemmat maat aikovat laman hellitettyä siirtyä eurooppalaisten talouksien etujoukkoihin koulutetun ja osaavan työvoimansa myötä.
Tässä meillä suomalaisilla olisi nyt oppimisen paikka. Luulisi vielä monella olevan muistissa 1990-luvun alun laman, josta Suomi selvisi kunnialla ennen muuta koulutukseen, innovaatioihin ja tutkimukseen satsaamalla. Samanlaista valtiomiesviisautta tarvittaisiin tällä hetkellä myös niin eduskunnassa kuin Suomen kunnissakin.

Mistä ja miten on varaa nipistää niin, että tulevaisuuden kasvun avaimet eivät vaarannu?

Mistä sitten säästää ja leikata? Tämä kysymys on iso ja
haastava. Nyt on kuitenkin mentävä juurille ja puututtava yleiseen asenneilmapiiriin.
Onko edelleenkin niin, että esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus on tätä päivää, kun terveydenhuollon kuluihin, puhumattakaan erikoissairaanhoidosta, ei tahdo löytyä rahaa? Onko todella niin, että sellaisissa kodeissa, jossa molemmat vanhemmat ovat kotona pitää lapsilla olla oikeus kunnalliseen päivähoitoon silläkin kustannuksella, että jokin vanhus tai vammainen jää vaille asianmukaista hoitoa kunnan rahojen hiipuessa?
Minusta vanhemmuuteen liittyvän etuoikeuden ja vastuun pitäisi rohkaista kotona olevia ihmisiä hoitamaan pääsääntöisesti lapsensa itse, eikä kuormittaa sillä kunnan veronmaksajia. Samoin myös laitoshoidon rinnalla tulisi kehittää kotihoitoa, joka monelta osin tarjoaa varsin hyvän ja inhimillisen muodon niin vanhusten kuin vammaistenkin hoitamiseen. Uudet valtuustot ovat kovien haasteiden edessä. Tulevat neljä vuotta näyttävät sen, miten olemassa olevasta tilanteesta selviämme. Nyt jos koskaan välittämiselle ja lähimmäisen rakkaudelle on tilausta.

Hannu Takkula
Kirjoittaja on keskustalainen europarlamentaarikko

 

*****

ROHKEUTTA ELÄMÄÄN

 

Olin hyvin yllättynyt luettuani tutkimuksen, jonka mukaan noin 80 prosenttia elämänsä ilmassa olevista ihmisistä totesi suurimmaksi katumisen aiheekseen elämässään rohkeuden puutteen elää elämäänsä niin, kuin olisi halunnut. Tutkimus ei eritellyt sitä, mitä tai millaisia rohkeuden puutoksia noilla haastateltavilla oli ollut, tai minkä askeleen he olivat elämässään jättäneet ottamatta. Mutta päätöksenteon hetkellä ilmennyt rohkeuden puute oli jäänyt heidän mieliä kalvamaan. Pelko voitti rohkeuden ja näivetti mahdollisuudet johonkin uuteen, houkuttavaan ja tavoittelemisen arvoiseen.
Tunne pelosta ja sen kuiskutuksista; ”et osaa, et onnistu, ei sinusta ole siihen…” on varmasti tuttua meille itse kullekin. Mutta onko sen musertava ote noin yleinen ihmisten keskuudessa ja jos on, niin miksi? Jätämmekö me elämämme aikana tekemättä paljonkin asioita sen vuoksi, että olemme joko tietäen tai tiedostamatta antaneet pelolle voiman ohjata elämäämme ja toimintojamme? Miksi me olemme hukanneet ymmärryksen rohkeudesta ja sen mukana tuomasta voimasta?

Ensimmäinen ajatus itselläni tuon tutkimuksen luettuani oli se, että omalta osaltani tahtoisin lähdön koittaessa olla ehdottomasti sen 20 prosentin joukossa, joka katsoo tyytyväisenä elämäänsä, eikä vaikeroi rohkeuden puutetta. Onko se saavutettavissa ja jos on niin, mitä se oikein vaatii? Toki voi olla niin, että vuosien kuluessa asiat ja arvostukset muuttuvat ja nyt tärkeäksi kokemat asiat avautuvat myöhemmin miltei merkitsemättöminä. Ehkä myös ajatus siitä, mikä on rohkeaa ja tavoittelemisen arvoista muuttuu. Mutta siitä huolimatta, minua surettaa ajatus siitä, että ihmiset jättäisivät heille tärkeiden asioiden tavoittelemisen tai mieleistensä päätösten tekemisen pelon vallatessa mielen. Ainutkertainen elämä ja sen suomat mahdollisuudet päästetään lipumaan ohi vain sen vuoksi, ettei ole rohkeutta elää niitä todeksi.

Ihminen, joka antautuu peloille, toimii niiden mukaisesti.

Tutkimuksen mukaan ihminen, joka antautuu peloille, kuuntelee niitä ensisijaisesti ja toimii niiden mukaisesti. Rohkea ihminen taas pyrkii laittamaan pelkonsa syrjään ja suuntaamaan ennakkoluulottomasti kohden tuntematonta. Rohkeaa ihmistä pelko ei hallitse, mutta sen varoittava sävy tiedostetaan ja näin pelon tunne toimii eräänlaisena suojana varoittamassa silloin kun todellinen vaara uhkaa. Lähtökohtaisesti kuitenkin rohkeuden valinnutta ihmistä kuljettaa luottamus eteenpäin, synnyttäen uskalluksen tehdä asioita pelosta, kivusta tai epävarmuudesta välittämättä.
Pelon vastakohdaksi nimetään usein rohkeus, mutta ovatko nuo kaksi vastakohtia ja kaukana toisistaan. Usein sanotaan, että on rohkeaa kohdata omat pelkonsa. Samoin myös sanotaan, että kohdatakseen pelkonsa rohkeana, on ensin täytynyt olla niiden vallassa. Eli ollakseen rohkea, on ensin pelättävä? Itse olen näkemässä asian hiukan toisin. Aivan liian usein pelko asettuu ihmismieltä hallitsevaksi, vaikka sille ei olisi mitään aihetta. Tällöin pelko ja epävarmuus kahlitsevat ihmisen ja estävät hyvän ja vapautuneen elämisen. Näin ollen ajattelen, että sekä rohkeus että pelko eivät ole pelkästään vastakohtia tunneskaalassa: vaan ne ovat myös mielentiloja ja sydämen asenteita, henkisiä lähtökohtia, joista käsin joko elämme täyttä elämää, tai riudumme – elämme säästöliekillä.
Rohkeus ei ole kuitenkaan keneltäkään tavoittamattomissa, vaan kaikkien koettavissa. Tästä johtuen toivoisi, ettei kukaan jättäisi omaa potentiaaliaan ja omia mahdollisuuksiaan käyttämättä pelon voittamana, vaan eläisi elämäänsä rohkeasti mahdollisuutensa ja lahjansa käyttäen. Jokaiselle toivoisi sen kokemuksen, että elämäänsä tarkastellessaan voisi nähdä mahdollisuuksien voittaneen uhat ja rohkeuden kukistaneen pelot. Näin tuloksena olisi rohkeasti elettyä täyttä elämää.

 

Hannu Takkula
Kirjoittaja on keskustalainen europarlamentaarikko

*****

 

KANSALLISET TAVOITTEET PELASTUSOHJELMAN POHJAKSI

 

Ihmiselle tärkein asia on terveys. Tilanteissa joissa apua tarvitaan ensimmäinen kysymys on: miten palvelut ovat saatavilla?
Vastuussa olevien päätöksentekijöiden tehtävänä on huolehtia siitä, että palvelut ovat niitä tarvittaessa saatavilla. Olemme tilanteessa, missä terveydenhuollon palvelut ovat rapautumassa. Nykymeno – välttämättömän uudistustyön sijaan vain odotetaan mitä mahdollisesti tapahtuu – maksetaan vielä kalliimman jälkeen. Taritaan päätöksiä.

Maan hallitus vannoo kantakarttaharjoitukseensa yrittäessään turvata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Kansliapäällikkö Kari välimäen nimissä julkisuuteen tullut esitys kahdestakymmenestä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisalueesta kertoo sen vääjäämättömän totuuden, että hallituksen yritys edetä kuntarajojen siirtämisen kautta parempaan tulevaisuuteen on väärä. Alkaa olla viimeiset ajat keskittyä olennaisimpaan. Hämmennyksen tilasta on siirryttävä tekemiseen.
Tarvitsemme yli vaalikauden ulottuvan kokonaisuudistuksen, jossa valmistellaan ja päätetään niin palvelujen järjestämisestä kuin rahoituksestakin. Toiminnallinen kehittäminen on välttämätöntä. Palveluratkaisujen lähtökohtana on oltava asiakaslähtöisyys ja ihmisten aito valinnanvapaus.

Valtion ja kuntien välinen tehtävänjako on sovittava viipymättä. Lähi-, aluetason ja vaativamman tason työnjako on tehtävä. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajaa on saatava madallettua terveydenhuollon kokonaisuudeksi, jossa ihmiset saavat hoivaa ja hoitoa oikeaan aikaan oikeassa paikassa.
Vastuu palvelujen järjestämisestä tulee jatkossakin olla julkisella vallalla. Olemassa olevat resurssit niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella on saatava käyttöön nykyistä paremmin. Niin sanotun tilaaja – tuottajamallin käyttöönottaminen mahdollistaa tämän.
Kokonaisuudistuksessa on arvioitava ennakkoluulottomasta ja rohkeasti myös rahoitusratkaisut. Nykyisen monikanavarahoitusmallin ongelmia olisi mahdollisuus vähentää, siirtämällä ainakin osa nykyisistä sairausvakuutuskorvauksista (lääkärinpalkkiot, laboratorio ja röntgenmaksut sekä matkakorvaukset) julkisen rahoituksen osaksi.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön työnjakoa tulee parantaa. Arjen käytäntöjä ja toimintatapoja on muutettava. Yksin tietotekniikan parempi yhteensopivuus ja hyödyntäminen voisi tuoda varovaistenkin arvioiden mukaan miljardin lisää varsinaiseen tekemiseen – hoitoon ja hoivaan.

Kyse on yli vaalikauden menevästä uudistuksesta, jossa on kyettävä yhteen sovittamaan niin taloudellisia kuin monia muitakin toisistaan hyvinkin erilaisia näkemyksiä ja tekijöitä. Nykyisen ”tilkkutäkin” paikkaamisella emme tule onnistumaan. Yksittäisiä asioita pitää muuttaa ja korjata, mutta ne tulee kyetä tekemää niin, että kokonaisuus vahvistuu. Hallituksen tulee käynnistää viipymättä kansallinen terveydenhuollon pelastusohjelma. On asetettava kansalliset tavoitteet, joita kohti mentäessä tehtävien päätösten on tuettava sitä kaikkein tärkeintä – ihmisten mahdollisuutta saada hoiva ja hoitoa sitä tarvittaessa.

 

Juha Rehula
Kirjoittaja on Suomen Keskustan kansanedustaja

*****

 

KUNTAVAALEJA KOHDEN

Alkaneen syksyn poliittisen keskustelun ytimessä tulee varmuudella olemaan Euroopan talouskriisiäkin tärkeämpänä aiheena kuntavaalit. Nimenomaan kunnallisvaaleissa on kysymys siitä, miten kansalaisia lähellä olevat asiat hoidetaan ja palvelut turvataan. Huolimatta siitä, että Suomi on nyt ehkä rikkaampi kuin koskaan, olemme tilanteessa, jossa osin taloudesta mutta pääosin arvojemme muutoksesta johtuen, tulemme uudelleen tarkastelemaan valtion, maakuntien sekä kuntien välistä roolia palvelujen tarjoajana.
Näyttää olevan ilmiselvää, että halua palvelujen hyvään järjestämiseen löytyy paljon, mutta siitä kenen kontolle niistä lankeavat maksut kuuluisivat, ollaan montaa mieltä. Hyviä asioita ollaan valmiit lupaamaan, mutta mielellään toisten lompakolla. Näinhän asiat ei voi kuitenkaan olla, vaan meidän on vaalien yhteydessä mietittävä pitkällä aikajänteellä, minkä arvon annamme kunnallisille palveluille ja miten rahoitamme ne sekä oikeudenmukaisesti että kestävästi.

Suomalaisessa kuntavaalikeskustelussa on selkeästi ollut nähtävissä kaksi suurta linjaa. Ensimmäinen niistä on hallituksen kuntauudistus, jonka ajatuksena on luoda Suomeen keskitetty, suurista kokonaisuuksista muodostuva kuntakenttä. Lopullisena ajatuksena mallissa on nykyisten maakuntien kokoisten kuntien luominen. Hallituksen hellimän ajatuksen pohjalta tulevaisuuden Suomessa olisi ehkä 20 – 30 kuntaa, joiden vetureina toimisivat nykyiset maakuntakeskukset. Maakunnista tulisi kuntia, ja näin hallinnon yksi porras poistuisi automaattisesti uudistuksen myötä.
Ajatuksen takana on suuruuden ekonomia eli usko siihen, että suuri koko ja iso asukasmäärä voivat taata riittävän rahoituspohjan palveluille. Tämän mallin yhteydessä on puhuttu myös työssäkäyntialueesta ja alueellisten voimavarojen yhdistämisestä.
Toinen ajatus lähtee liikkeelle hajautuksesta eli siitä, että ihmisille tulee antaa oikeus elää heidän nykyisillä kotiseuduillaan ja palvelut on pyrittävä tuomaan heidän ulottuvilleen. Mallissa korostetaan ihmisten kuuntelemisen ja lähidemokratian merkitystä sekä viitataan tilastoihin, jotka osoittavat pienten kuntien selviytyvän palveluntuottamisestaan hyvin, kun niiden elinkeinorakenne on kunnossa.
Juuri nyt kansalaisia puhuttanut vanhuspalvelulaki osaltaan vahvisti sen, että suurimmat ongelmat vanhustenhuollossa ovat suurissa kaupungeissa, ei pienissä kunnissa. Hajautetun kuntarakenteen puolustajat haluavat olla kehittämässä hallinnollista yhteistyötä kuntien välillä, mutta välttää palvelujen keskittämistä. Erityistä huolta kannetaan reuna-alueilla asuvien ihmisten palveluista, sekä kansalaisten tasavertaisuudesta palvelujen suhteen. Pienikin voi olla kaunista, tahokasta ja toimivaa.

Ajattelen, että meidän on kuntien palveluja järjestettäessä lähdettävä kuntalaisten tarpeesta. Palvelujen keskittämisen kautta ei tule muokata liiaksi olemassa olevaa asutusrakennetta vaan erilaiset asukaslähtöiset palvelut voidaan tuottaa hyvin edullisesti ja laadukkaasti, jos poliittista tahtoa löytyy. Suomen kunnat ovat hyvin erilaisia rakenteiltaan ja väestöpohjiltaan, ja sen vuoksi yksi keskitetty malli ei sovi kaikille.
Nyt kuntavaalien alla toivonkin, että puolueet ja ennen muuta ehdokkaat tarttuisivat vastuullisesti palvelujen turvaamisen haasteeseen. Nyt ei ole aika vain joko ylettömästi kritisoida kaikkea jo tehtyä tai pohjattomasti luvata jokaiselle jatakin. On vastuullisen tulevaisuuteen katsomisen paikka. Meidän äänestäjien tehtävä on harkita, miten palvelut haluamme järjestettävän ja millaisen tulevaisuuden näköalat kotikunnallemme haluamme. Tämän pohdinnan en usko tapahtuvan populismilla, vaan vastuullisella välittämisellä, niin ihmisistä kuin asioista.

Hannu Takkula
Kirjoittaja on keskustalainen europarlamentaarikko

 

*****

AITOA VÄLITTÄMISTÄ

 

Varmasti meistä jokainen heräsi pari viikkoa sitten siihen, miten raaka ja julma oma vanhempi voi olla lapselleen. Keväällä tapahtunut hirmuteko oli otsikoissa jo silloin, mutta vasta nyt käräjäoikeuden alkaessa käsitellä asiaa, saimme kuulla raa’asta 8-vuotiaan helsinkiläistytön murhasta.
Oksetus, kuvotus ja järkytys valtasivat mielen. Miten jotkut ihmiset voivatkaan olla noin sairaita ja julmia lasta kohtaan? Uutinen pysäytti minut täysin. Kaikkia uutisia en kyennyt edes lukemaan.
Viimeistään tuo uutinen herätti toteamaan, että yhteiskunnassamme kaikki palikat eivät ole kohdillaan perheissä. Tytön surma on toivottavasti poikkeus, mutta se on herättänyt hyvin laajan keskustelun lastensuojelusta, viranomaisyhteistyöstä ja ennen kaikkea vanhemmuudesta.
Voi kysyä, millaisissa olosuhteissa osa suomalaisista lapsista joutuu elämään? Samalla viikolla oli otsikoissa tapaus, jossa isä oli kiduttanut ja alistanut omia lapsiaan. Ei hyvää päivää, mistä näitä ihmisiä oikein ilmaantuu? Ikävintä on se, että jotain näin kamalaa piti sattua, kunnes ihmiset havahtuivat.

Pelkästään lastensuojelulukujen valossa voi todeta, että Suomessa on jotain mennyt pahasti pieleen. On kyse sitten vanhemmuudesta, perheiden tukiverkostosta tai sitten ehkäisevistä perhepalveluista. Viranomaisyhteistyö, vaikka olisikin moniammatillista ja poikkihallinnollista, on erittäin kankeaa. Perheiden ja lasten tietoja on vaikeaa saada käyttöön ja osa jää matkan varrelle.
On meidän Heinolassakin katsottava peiliin. Kunta ja varsinkin me kuntapäättäjät olemme osittain epäonnistuneet ehkäisevien palveluiden järjestämisessä.

Vuonna 2010 Heinolassa oli neljänneksi eniten alle 18-vuotiaiden lasten kodin ulkopuolisia sijoituksia. Luku on synkkä ja jokaisen luvun takana heinolalainen lapsi tai nuori.
Useimmiten lastensuojeluasiakkaiden vanhempien taustalta löytyy päihde- ja mielenterveysongelmia, niin myös Heinolassa.  Lasten lisäksi myös vanhemmat tarvitsivat tukitoimia oman elämänsä raiteilleen laittamiseksi.
Onneksi asiaan on havahduttu. Lastensuojelun toimenpideohjelma on juuri parhaillaan valtuustossa päivitetty. Ja seuraavan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että euroja löytyy myös ehkäisevään työhön.

Toisaalta kuinka moni meistä aikuisista ilmoittaa viranomaisille, kun näkee vanhempien laiminlyövän lastaan ja tämän kasvatusta? Tai ylipäätänsä uskaltaa puuttua?
Kun vanhemmat menevät kännissä lastensa kanssa risteilylle ja pieni poka sanoo isälleen, yritä skarpata, että päästään laivaan. Huomaat, että pihapiirin muiden lasten lähtiessä illalla koteihin aina sama pieni tyttö jää keinuun pimeyteen.
Tarinoita löytyy monenlaisia, mutta suljetaanko niiltä silmät? Vaikka minulla ei ole omia lapsia, niin varmasti meistä aikuisista jokainen tietää sen kohdellaanko lasta oikein. Sydän sen vaan sanoo, kun sellaisen näkee.
Olemmeko unohtaneet vanhan ”koko kylä kasvattaa” periaatteen? Ei kyttäämistä, vaan aitoa välittämistä toisista ihmisistä ja huolehtimista. Uskallusta puuttua ja auttaa niitä vanhempia, kun heidän omat voimavaransa eivät riitä. Voisiko Heinola ottaa Laukaan kunnasta mallia ja ottaa käyttöön koko kaupungissa koko kylä kasvattaa –periaatteen? Ja näissä talkoissa tarvitaan kaikkia meitä aikuisia! Niin mummoja, vaareja, sinkkuja kuin äitejä ja isiäkin!

 

Tarja Anttonen
Kirjoittaja on vapaaehtoiskoordinaattori  Suomen Youth For Understanding ry:ssä

*****

EDES JONKINLAISTA TERVEYSPOLITIIKKAA

 

Otsikko on suora lainaus arkkiatri Risto Pelkosen mielipiteestä suomalaisen terveydenhuollon tilasta ja tulevaisuudesta. Arkkiatrin mielestä pitäisi hyvin vahvasti panostaa perusterveydenhuoltoon ja rakentaa itse terveyspolitiikkaa. Nykyisen hallituksen toimia hän arvostelee rajusti.
Arkkiatrin mielestä nyt puuhastellaan erilaisten rakenteiden kanssa, kun pitäisi olla visio itse terveyspalveluista.
Arkkiatri on täysin oikeassa. Kokoomuksen – SDP:n hallitus puuhastelee kaikessa rakenteiden kanssa, kun uudistusten lähtökohta pitäisi olla ihminen, palvelut ja koko maan voimavarojen hyödyntäminen.
Kuntauudistus, poliisipiiriuudistus, vaalipiiriuudistus ovat esimerkkejä rakenteiden muutoshalusta ja keskittämisestä. Nykyhallitus näkyy uskovan systeemiin, eikä ihmisiin.

On selvää, että uudistuksia tarvitaan, myös rakenneuudistuksia. Tärkeintä kuitenkin on pureutua uudistuksissa järjestelmien toimivuuteen, palveluihin ja kokonaisuuteen.
Terveydenhuollossa sekava ja yhteensopimaton tietojärjestelmä kaipaa pikaista korjausta. On arvioitu, että korjaus toisi satojen miljoonien säästöt ja helpottaisi myös potilaiden tilannetta.
Terveydenhuollon kansainväliset yritykset ovat myös tulleet terveysmarkkinoille ja laskuttavat siekailematta kunnilta esimerkiksi lääkärinpalveluista moninkertaisen hinnan verrattuna kunnan palkkaamaan lääkäriin. Lisäksi ne kikkailevat veroista eroon elelämällä  veroparatiiseissa ja viemällä sinne veronmaksajien rahoja.
Myös tutkimukset osoittavat, ettei yksityistäminen ja kilpailuttaminen aina tee terveydenhuollosta parempaa eikä halvempaa. Miksi hallitus ei halua tähän puuttua? Keinoja siihen on. Perusterveydenhuolto terveyskeskuksissa on kaiken perusta.  Nyt se on monin paikoin suurissa ongelmissa muun muassa lääkäripulan takia, ja tämä tietää lisäkustannuksia kun mennään heti erikoissairaanhoitoon, eikä päästä potilaan kannalta terveysongelmiin kunnolla kiinni heti alkuvaiheessa.

Kysymys on meidän jokaisen palveluista ja mahdollisuuksista, ei vain kylmistä, epäselvistä luvuista ja kaavamaisista rakenneratkaisuista.

Perusterveydenhuoltotyö on saatava kuntoon. Se ei korjaannu pelkällä kuntauudistuksella. Tarvitaan siis edes jonkinlaista terveyspolitiikkaa, eikä pelkkiä rakennemuutoksia, jotka eivät johda tehokkuuteen eikä parempiin palveluihin.
Kunnat, jotka nämä palvelut järjestävät, tarvitsevat muutakin kuin pelkkää hämmennystä aiheuttavia, ylhäältäpäin saneltuja rakennemuutoksia ja epävarmuutta.
Kysymys on meidän jokaisen palveluista ja mahdollisuuksista, ei vain kylmistä, epäselvistä luvuista ja kaavamaisista rakenneratkaisuista.

Jari Leppä
Kirjoittaja on pertunmaalainen maanviljelijä, kansanedustaja (kesk) ja eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja


*****

VELKAANTUMINEN KURIIN

 

Viime vuosien aikana melkein kaikki julkisuutta politiikassa kiinnostaneet asiat ovat pyörineet talouden ympärillä. Taloudesta on tullut monille ”isäntä”, vaikka sen pitäisi olla ”rengin” roolissa.
Kun päätöksentekijänä tapaa ihmisiä, niin pääkysymys on ollut: miten EU:n ja eduskunnan tekemät päätökset vaikuttavat kansalaisten kukkaroihin?
Rahasta tuntuu olevan kaikilla puute, vaikka piskuinen Suomemme on ainoana euromaana säilyttänyt kolmen A:n luottoluokitusluokan. Tästä johtuen monet katsovatkin kateudesta vihreänä suomalaista yhteiskuntaa sekä sen kansalaisilleen luomia mahdollisuuksia. 1990- luvun lamasta noussut Suomi nähdään rohkaisevana esimerkkinä erityisesti Euroopan maiden keskuudessa.

Suomalaisina tiedämme, että paremminkin asiat voisivat olla. Suomi on alkanut velkaantua reilun miljoonan euron tuntivauhdilla. Tämä velkaantuminen ei ole ollut kytköksissä Euroopan unioniin tai rahaliiton ratkaisuihin vaan se on johtunut muun muassa viennin heikkenemisestä ja työstä aiheutuvien kustannusten sekä tulonsiirtojen kasvusta.
Ne ratkaisut, joita Suomen eduskukunta on tehnyt Kreikan tai Espanjan avustamisen suhteen, ovat sitten lisänä tämän muun velkaantumisen päälle. Tästä johtuen on luonnollista, että kansalaiset kysyvät miten Suomi aikoo katkaista oman lisä lainanoton. Kysymys on myös siitä, löytyykö meiltä halua taloutemme kuntoon saattamiseen.

Yksi asia on tässä yhteydessä hyvä muistaa. Taloutemme velkaantuminen ei johdu EU:sta tai Brysselistä, vaikka niin jotkut haluavat väittää, vaan kotimaan politiikassa tekemistämme ratkaisuista.
Sanon tämän EU:hun kriittisesti suhtautuvana parlamentin jäsenenä, sillä meidän osallemme Euroopan parlamentissa on lähinnä tullut yhteisten pelisääntöjen rakentaminen Euroopan talousalueelle, jotta jäsenmaissa päästäisiin parempaan talouden pitoon.
Suomi, kuten muutkin EU-maat, ovat varsin vapaasti saaneet päättää – niin kuin oikein onkin – omista menoistaan ja tulonsiirroistaan niin sosiaaliturvan, terveydenhuollon kuin koulutuksenkin saralla. Mutta niinkin asia on, että jos euroalueen maille luotuja ohjeita ja normeja olisi noudatettu, nykyisen kaltaiselta kriisiltä olisi voitu välttyä.

Mistä sitten löytyisi ratkaisu tämän kohtuuttomaksi paisuneen velkaantumiskehityksen pysäyttämiseen? Ratkaisu löytyy jäsenmaista, heidän yrityksistä, yhteisöistä, pankeista ja politiikoista sekä viime kädessä kansalaisista. Tarvitaan asenne muutos, jota ei ole helppo viedä läpi jatkuvan kasvun ajatukseen tottuneissa yhteiskunnissa. Tarvitaan myös uudenlaista suhtautumista rahaan. Jos ennen velkaa on pidetty ” varallisuuden alkuna”, niin tänä päivänä asia on toisin. Velan varaan elämäänsä rakentavat ihmiset ja kotitaloudet samoin laajemmassa mittakaavassa yhteiskunnatkin, eivät enää nykyisellä talouskasvulla ja ansiokehityksellä juuri kykene rahoittamaan investointejaan, vaan joutuvat usein tyytymään vain rahankulujen eli korkojen maksuun.
Ajatukseen menojen leikkaamisesta tai totutun elintason laskemisesta eivät ihmiset ole kuitenkaan valmiita. Tämä on nähty niin Kreikan, Espanjan kuin Italiankin kaduilla. Harva Suomessakaan on valmis eri etuisuuksien leikkaukseen, vaikka osin niistä johtuva velkaantuminen tiedostetaan. Samoin on useissa kotitalouksissakin. Velaksi eletään tilipäivään asti, jolloin luottokorttien maksut hoidetaan, mutta tätä velaksi elämisen kierrettä ei saada tai kyetä katkaisemaan.
Mistä siis löytyisi uusi asenne taloudenhoitoon? Olisiko vanha ajatus ”on elettävä suu säkkiä myöten” otettavissa käyttöön? Vai onko kenties niin, että annamme edelleen niin pienemmässä kuin isommassakin mittakaavassa eri luotottajien johdattaa tulevaisuuttamme, toivoen jonkun toisen hoitavan jälkeemme jättämät velat? Toivottavasti ei näin. Osaltani toivon vastuullisuuden palaavan politiikkaan löysien lupausten ja populismin sijaan.

 

Hannu Takkula
Kirjoittaja on keskustalainen europarlamentaarikko

*****